Suomalainen pillu eläinseksi

suomalainen pillu eläinseksi

Katsottiin, ettei rikoslaki ole oikea keino puuttua sairaalloisena pidettyyn toimintaan. Eläinseksi oli Tanskassakin sallittua tämän vuoden heinäkuuhun asti.

Siksi siellä kriminalisoitiin eläinseksi, Ruotsalo toteaa. Eläinseksi on kielletty sen aiemmin sallineissa maissa kuten Sveitsissä , Hollannissa ja Norjassa , Saksassa ja Ruotsissa Suomessa eläinseksiä ei ole tutkittu, mutta Ruotsalo kertoo, että Norjassa ja Ruotsissa siitä on tehty laajat kyselytutkimukset.

Niissä nauta, hevonen, sika, lammas, koira ja kissa ovat yleisimmät eläinlajit, joita on käytetty seksuaalisesti hyväksi. Sitä hävetään ja kaihdetaan. Sitä harjoittavat henkilöt ovat kuitenkin olleet meihin yhteydessä ja kertoneet olevansa huolissaan, jos eläinseksi kriminalisoidaan Suomessakin, Ruotsalo sanoo. Norjalaisessa ja ruotsalaisessa tutkimuksessa siirryt toiseen palveluun on osoitettu, että suurimmassa osassa tapauksista eläimille aiheutui vakavia fyysisiä vammoja sekä ahdistusta ja pelkoa.

Fyysisiä vammoja löytyi paitsi sukuelimistä myös muualta kehosta. Eläin kuoli usein saamiinsa vammoihin. Suomen eläinsuojelulakia ollaan uudistamassa ja se on valmisteluvaiheessa. Uudistusta valmistellut ohjausryhmä on linjannut, että eläimiin sekaantuminen kriminalisoitaisiin kokonaan. Ruotsalon mukaan sitä on kuitenkin kritisoitu oikeusministeriöstä. Rikosoikeudessa on suhtauduttu kielteisesti siihen, että jos johonkin suhtaudutaan moraalisesti paheksuen, niin se ei lähtökohtaisesti synnytä tarvetta kriminalisoida sitä.

Ruotsalo muistuttaa, että Ruotsissa ja Norjassa kuitenkin ajatellaan, ettei eläimen käyttäminen seksuaalisesti hyväksi lisää sen kunnioitusta vaan päinvastoin. Juttua muokattu klo Tarkistettiiin vielä, onko Unkarissa eläinseksi sallittua. Unkarissa parhaillaan harkitaan teon kriminalisointia, mutta jos eläintä ei vahingoiteta, eläinseksiä on sallittua. Jos kopioit tekstin, viestisi sisältää vain tekstin. Akkoja on ne uhkailijat jotka ei nimeään uskalla paljastaa edes poliiseille.

Mutta minä pidän enemmän eläimien ulosteista! Niissä on aivan erilainen aromi kuin ihmisen ulosteessa. Eihän eläimen ulosteen syönti ole kiellettyä laissa? Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kuolemansyyntutkinnoissa on löytynyt mm. Nämä loiset on siirtynyt ihmiseen eläimen kautta. Uroskoiran kanssa yhtyneitä, sekä miehiä että naisia, on kuollut anafylaktiseen shokkiin, mikä johtuu koiran siemennesteestä aiheutuvasta allergisesta reaktiosta. Moni koira sairastaa parondontiittiä. Kun eläin nuolee suuta, bakteereja voi siirtyä ihmisen suuhun. Ja voi vain kuvitella mitä se tekee vaginassa.

Hevosen kanssa yhtyneillä on mm. Hevonen nimittäin änkäsee metrisen kalunsa sellasella voimalla anaaliin, että sitä ei ihmisanatomia kestä. Yksi vakavimmista kuolemansyistä on siis tyhmyys. Eli ei muuta kuin pitäkää pervot hauskaa eläimien kanssa ;. Mitäs pahaa siinä on jos naiset nauttivat hevosten isoista vehkeistä, voin kuvitella että tolla peniksellä kyytiä piisaa. Ja ne hörähtelyt tulon jälkeen kyllä moni nainen nauttii ja naiset rakastavat maskuliinisuutta ja terveyttä joten eikös hevonen edusta tätäkaikkea on kunnon penis ,totttelevainen, lihaksikas ja muutenkin maskuliinisen söpö eläin.

Miksiköhän monella yksinäisellä naisella on iso uroskoira? Suojaksi ja turvaksi, totta kai. Naiset myös tykkäävät hevosista koska haluavat hallita isoa ja voimakasta eläintä. Meille otettiin koira vahdiksi ja seuraksi minulle kun olin lapsi. Joskus kun olin pieni se nukkui huoneessani tai sängyssäni.

Jossain vaiheessa se rupesi nylkyttämään minua. Se oli meidän yhteinen hämmentävä salaisuus. En kertonut kenellekään mutta pidin siitä. Koira teki aloitteen nuolemalla. Jos olimme kahden niin pyllistin sille. Nuoliko se ollessasi selälläsi ja reidet kutsuvan avoimina? Missä asennossa pyllistit sille ja hyppäsikö se ns. Criminal Mind Aktiivinen jäsen. Vaikkei joku asia olisi laitonta ei se tarkoita että sitä pitäis harrastaa Criminal Mind , Olisin ajatellut että useampi olisi täällä eläinten raiskaamista vastaan, mutta nähtävästi se on vähän liian useallekín ok.

Ette siis ole ikinä nähneet, mitä on kun koira uikuttaa peräsuoli revenneenä. Mikä joitakin ihmisiä riivaa. Olen ymmärtänyt sen, että ihminen ei itse valitse seksuaalisuuttaan, mutta joko tämä menisi mielisairauden puolelle? Meiän emäntä antaa joskus koiran nallukan nuolaista katsoessaan TV: Noo, eikö tuossakin sitten päde se että jos panee jotain pikkuelukkaa, chihuahuaa niin se on rääkkäystä, sitten taas jos oikein kunnon lehmää jolla lortto niin iso että tavallinen kyrsä ei siellä tunnu missään ei olisi eläinrääkkäystä.

Jotta perussuomalaisetkin saisi joskus. Ei vaan, kuten yllä mainittu, kyllä se on kielletty. Ei laissa omana nimikkeenään, mutta eläinsuojelurikoksena. Kirjoita seuraavat numerot pienimmästä suurimpaan ilman pilkkuja:

Suomalainen pillu eläinseksi -

Tyttöystäväni ilmoitti yllättäen, että oli saanut Espanjasta työpaikan ja olisikin siellä pidempään kuin oli aluksi suunnitellut. Olin nähnyt Jenniä töissä ollessani muutaman kerran. Uroskoira laukeaa parin "vedon jälkeen" nartun sisälle ja koirat jäävät kiinni sukuelimistään noin viideksitoista minuutiksi jolloin tavara ehtii perille. Eläimiin sekaantuminen on rangaistavaa vain mikäli eläimelle aiheutetaan vahinkoa, sairasta ja moraalisesti tuomittavaa se on aina.

Suomalainen pillu eläinseksi -

Näin kuinka tyttö hieroi rintojaan toisella kädellä puseron päältä. Eläinpornon levitys ja maahantuonti on edelleen kiellettyä. En kertonut kenellekään mutta pidin siitä. Olen 17 vuotias poika ja asun äitini ja siskoni kanssa samassa talossa. Eläimen kanssa saa olla sukupuoliyhteydessä, jos ei voida näyttää toteen, että eläintä on käsitelty liian kovakouraisesti, julmasti tai tarpeetonta kärsimystä ja tuskaa aiheuttaen. Koirallahan ei ole varsinaista tarvetta seksuaaliseen tyydytykseen, sillä se ei saa ihmisen orgasmiin verrattavaa kokemusta. Jouduin nopeasti ottamaan talouspaperin ja yritin estää spermanoroja valumasta pitkin kylkiäni sohvalle. Uroskoiraa on äärimmäisen hankalaa stimuloida ilman juoksuista narttua pariutumiskuntoon eli sitä ei voi "runkata" laukeamaan. Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia. Kova tuuli juhannuksen viettäjien riesana — noin 10 taloutta jo sähköttä Maa-alueilla ennustetaan paikoin jopa 20 metriin sekunnissa yltäviä puuskia. Riisun lenkkarini eteisessä ja mies ohjaa minut suureen olohuoneeseen. Sitä harjoittavat henkilöt ovat kuitenkin olleet meihin yhteydessä ja kertoneet olevansa huolissaan, jos eläinseksi kriminalisoidaan Suomessakin, Ruotsalo sanoo. Vielä vuonna sekoituksesta järjettömien luontokappaleiden kanssa rangaistiin Ruotsi-Suomessa kuolemalla.