Porno mamme docventures whores glory

porno mamme docventures whores glory

Uusi kausi alkaa Viidennellä kaudella Docventures esittää kahdeksan dokumenttielokuvaa, joiden yhteinen teema on murros. Kauden dokumentit ovat rohkea kattaus tätä aikaa tutkivia elokuvia, joissa mennään syvälle internetiin, populismiin, seksiin, oikeusvaltioon, turvallisuuteen, militarisaatioon, aineettoman omaisuuden ja ruuan tulevaisuuteen sekä suomalaisuuteen.

Riku Rantala ja Tuomas Milonoff esittelevät illan elokuvan ja elokuvan jälkeen vuorossa on suora jälkikeskustelu. Anna palautetta Yle Areenasta. Yle Tunnuksen käyttöehdot ovat muuttuneet Hyväksyn käyttöehdot Hyväksyn myöhemmin. Ohjelman tiedot Kuva Suomi - vieraiden esittely Riku ja Tunna kutsuvat bunkkerinsa olotilaan sinivalkoisia vieraita pohtimaan niinkin haastavaa aihetta kuin Suomi. Vuoden viimeisessä Docventures-lähetyksessä puhutaan Suomesta!

Riku Rantala ja Tunna Milonoff esittelevät Docventuresin vitoskauden päätösleffan, jossa kurkistetaan kuuteen kotimaiseen olohuoneeseen. Ruoan tulevaisuus - jälkikeskustelu Docventuresin perunakellarissa märehditään ruoan tulevaisuutta yhdessä Rikun, Tunnan ja studiovieraiden kanssa.

Onko kaikki mitä luulimme tietävämme ruoasta väärin? Ruoan tulevaisuus - vieraiden esittely Riku ja Tunna valmistautuvat perkaamaan illan teemaa suoraan lähetykseen saapuvien asiantuntijavieraiden kanssa.

Docventures-teemana on ruoan tulevaisuus! Illan Docventures-lähetyksen teema on ruoan tulevaisuus! Riku Rantala ja Tunna Milonoff pääsevät jälleen lempiaiheensa eli mäiskäytyksen moniulotteiseen maailmaan ja ennen kaikkea sen tulevaisuuteen. Turvallisuus - jälkikeskustelu Riku ja Tunna puivat leffan herättämiä keloja asiantuntijavieraiden kanssa livessä.

Mitä turvallisuuden nimissä saa tai voi tehdä? Kaivataanko Suomeenkin järeämpiä keinoja? Turvallisuus - vieraiden esittely Rikun ja Tunnan puolimilitantissa elokuvakerhossa keskustellaan asiantuntijavieraiden kanssa turvallisuudesta. Docventures elokuvakerhon tämänkertainen teema on turvallisuus!

Riku Rantala ja Tunna Milonoff esittelevät amerikkalaisesta asepakkomielteestä kertovan dokkarin Do not Resist. Oikeusvaltio - jälkikeskustelu Suorassa lähetyksessä Riku, Tunna ja studiovieraat pureutuvat illan elokuvaan ja nykyaikaisen oikeusvaltion käsitteeseen. Onko kyseessä naiivi syntipukki vai kylmäverinen kaksoismurhaaja? Oikeusvaltio - vieraiden esittely Docventuresin valamiehistössä nähdään Rikun ja Tunnan lisäksi vierailevia asiantuntijoita.

Docventures-illan teema on oikeusvaltio! Riku Rantala ja Tuomas Milonoff esittelevät viikon dokkarivalinnan, joka on tositarina elinkautisvankeudeksi muuttuvasta rakkaudesta. Ala ainakin vähentämään turhaa kulutusta ja laittaa rahaa säästöön, niin sinun ei tarvitse hyväksyä huonoimpia työpaikkoja.

Joka tapauksessa joutunet vaihtamaan nykyisen makuutyöpaikan vähintään istumatyöhön, mutta omanarvontunto on aina sen arvoista.

Voit istua selkä suorana ja kävellä pystyin päin. Ja loppujen lopuksi tämän tehtyäsi sinulla on syytäkin olla ylpeä, koska olet oppinut erehdyksestäsi ja ennen kaikkea tehnyt sen ajoissa. Sinun ei todellakaan tarvitse häpeillä menneisyyttäsi joskin turha sillä on ylpeilläkään tai edes kertoa muille kuin läheisille ystäville.

Mieti nyt tarkkaan mitä olet tekemässä ja minkä vuoksi. Vaikka saisit kuinka paljon panolta, niin myyt itseäsi aina kirjaimellisesti "polkuhintaan" - arvoasi tallaten. Ensiavuksi katso Yle-areenalta Docventures-dokumentti "Whores Glory". Siinä näet, mitä todellisessa maailmassa tarkoittaa se, kun kaikki menee lähtökohtaisesti pieleen.

Ja pidä mielessä, että tähän todellisuuteen sinä olet pelkän mukavuuden vuoksi vapaaehtoisesti suuntaamassa - siitäkin huolimatta, että synnyit maahan, jossa sairaanhoito ja koulutus ovat ilmaista ja opiskelusta saa vieläpä palkkaa eli opintotukea.

Jos ajat itsesi parhaista lähtökohdista surkeimpaan mahdolliseen todellisuuteen, niin voi sinua. Mieti tarkkaan, millä perustelisit nykyistä elämänvalintaasi edellä mainitussa dokumentissa esiintyville tytöille ja naisille? Huoran kunnia on kyky kestää sietämättömiä olosuhteita pakon ja lastensa ruokkimisen tähden. Parhaista yhteiskunnallisista lähtökohdista itsensä alas ajaminen mukavuuksien tähden on edellisen eli kunnian vastakohta Kuitenkin kaikkea hyvää sinulle valitsemallasi polulla - muista vain tehdä valinta, koska nyt seuraat vain omaa laiskuuttasi ja mukavuudenhaluasi.

Nyt valintasi on valitsematta jättäminen! Ennen kuin haastatte näkemykseni hyvästä seksistä pelkillä mielipiteillä, niin avatkaa keskustelu, jotta voimme tutustua toistemme ajatuksiin ja välttää hedelmättömät kiistat.

Siis, jos olette eri mieltä, niin kertokaa se:. Olin ikäisesi, kun minulle tarjottiin suuria rahoja pornovideoiden tekemisestä. Rahapulassa innostuin asiasta ja peruin viime hetkellä.

Ja kadun vain sitä, kuinka lähellä kävin. Ei rahalla ole merkitystä, vain sillä on merkitystä, miltä elämä sinusta tuntuu. Se, että tunnustat, tarkoittaa, että mietit itsekin teetkö oikein. Jos olet onnellinen, älä suotta kuuntele kritiikkiä vaan elä elämääsi niinkuin se on sinulle hyvä. Hienoa sinunlaisia naisia tarvitaan lisää minä ainakin kannatan laillisia ilotaloja valtiokin saisi lisää tuloja verojen muodossa.

Jos viihdyt niin mikäs siinä mistä kaikki nämä Päiviräsäset ilmaantuivat? Opiskelijana syödään yleensä linssikeittoa ja hernemaissipaprikaa, ja siitä on ollut se etu että osaan nyt tehdä sen linssikeiton ja kitkutella jos täytyy.

Tunnen porukkaa jotka eivät voi ymmärtää miten budjetoida ja se kuuluu taitoihin jotka opettaa siperia. Ole myös varovainen; kuulut suurinpiirtein syrjityimpään mahdolliseen ammattiryhmään ja jos jotain sattuu niin apua voi olla hankala saada. En ole sitä mieltä että rahojaan ei saisi hankkia miten haluaa kunhan toimii rehellisesti toimit varmaan paljon rehellisemmin kuin monikin kunnioitettu kansalainen -mutta CV'si tulee näyttämään oudolta, joudut sosiaalisen paineen ja ennakkoluulojen kohteeksi, jos jotain sattuu niin perheesi ja ystäväsi eivät ehkä halua auttaa jos saavat kontekstin selville -säästä niin paljon kuin vain voit jotta voit huolehtia itsestäsi.

Taitaa olla kyllä provo;. Alapää ei kulu, mutta emotionaalinen vero varmasti on. Jos on mitään mistä verottaa. Tää on vanha ilmotus mut toivon et joku vastaisi että mille nettisivulle voi tollasen ilmoituksen laittaa? No niin heräsihän ne morraali mammat saarnaamaan. Jotenka katkerat ja tun rumät ämmät lopettakaa tommoset kritiikki puheet.. Älkää suuttuko se on elämää.. Alapää ei ehkä kulu, mutta yläpää sitäkin enemmän.

Ei tarvita kuin kymmenen vuotta niin kävelet kadulla kaiken ilon menettäneenä ja tyhjä katse silmissä. Siis että raha ja "mukavuudet" on niin tärkeää, että on valmis toimimaan miesten kaatopaikkana?

Rahaa vastaan syrjäytät omat tarpeesi ja annat luvan ventovieraalle miehelle käyttää sinua muutaman minuutin seksileluna.

porno mamme docventures whores glory

Porno mamme docventures whores glory -

Kaivataanko Suomeenkin järeämpiä keinoja? Ei heidän tehtävänsä ole elättää aikuista naista vaikket toki henkisesti aikuisten kastiin kuulukaan. En ole sen koommin ilmoitellut missään, asiakkaita on tullut puskaradiolla lisää.

Mieti nyt tarkkaan mitä olet tekemässä ja minkä vuoksi. Vaikka saisit kuinka paljon panolta, niin myyt itseäsi aina kirjaimellisesti "polkuhintaan" - arvoasi tallaten. Ensiavuksi katso Yle-areenalta Docventures-dokumentti "Whores Glory". Siinä näet, mitä todellisessa maailmassa tarkoittaa se, kun kaikki menee lähtökohtaisesti pieleen. Ja pidä mielessä, että tähän todellisuuteen sinä olet pelkän mukavuuden vuoksi vapaaehtoisesti suuntaamassa - siitäkin huolimatta, että synnyit maahan, jossa sairaanhoito ja koulutus ovat ilmaista ja opiskelusta saa vieläpä palkkaa eli opintotukea.

Jos ajat itsesi parhaista lähtökohdista surkeimpaan mahdolliseen todellisuuteen, niin voi sinua. Mieti tarkkaan, millä perustelisit nykyistä elämänvalintaasi edellä mainitussa dokumentissa esiintyville tytöille ja naisille? Huoran kunnia on kyky kestää sietämättömiä olosuhteita pakon ja lastensa ruokkimisen tähden. Parhaista yhteiskunnallisista lähtökohdista itsensä alas ajaminen mukavuuksien tähden on edellisen eli kunnian vastakohta Kuitenkin kaikkea hyvää sinulle valitsemallasi polulla - muista vain tehdä valinta, koska nyt seuraat vain omaa laiskuuttasi ja mukavuudenhaluasi.

Nyt valintasi on valitsematta jättäminen! Ennen kuin haastatte näkemykseni hyvästä seksistä pelkillä mielipiteillä, niin avatkaa keskustelu, jotta voimme tutustua toistemme ajatuksiin ja välttää hedelmättömät kiistat. Siis, jos olette eri mieltä, niin kertokaa se:. Olin ikäisesi, kun minulle tarjottiin suuria rahoja pornovideoiden tekemisestä. Rahapulassa innostuin asiasta ja peruin viime hetkellä.

Ja kadun vain sitä, kuinka lähellä kävin. Ei rahalla ole merkitystä, vain sillä on merkitystä, miltä elämä sinusta tuntuu. Se, että tunnustat, tarkoittaa, että mietit itsekin teetkö oikein. Jos olet onnellinen, älä suotta kuuntele kritiikkiä vaan elä elämääsi niinkuin se on sinulle hyvä. Hienoa sinunlaisia naisia tarvitaan lisää minä ainakin kannatan laillisia ilotaloja valtiokin saisi lisää tuloja verojen muodossa.

Jos viihdyt niin mikäs siinä mistä kaikki nämä Päiviräsäset ilmaantuivat? Opiskelijana syödään yleensä linssikeittoa ja hernemaissipaprikaa, ja siitä on ollut se etu että osaan nyt tehdä sen linssikeiton ja kitkutella jos täytyy. Tunnen porukkaa jotka eivät voi ymmärtää miten budjetoida ja se kuuluu taitoihin jotka opettaa siperia. Ole myös varovainen; kuulut suurinpiirtein syrjityimpään mahdolliseen ammattiryhmään ja jos jotain sattuu niin apua voi olla hankala saada.

En ole sitä mieltä että rahojaan ei saisi hankkia miten haluaa kunhan toimii rehellisesti toimit varmaan paljon rehellisemmin kuin monikin kunnioitettu kansalainen -mutta CV'si tulee näyttämään oudolta, joudut sosiaalisen paineen ja ennakkoluulojen kohteeksi, jos jotain sattuu niin perheesi ja ystäväsi eivät ehkä halua auttaa jos saavat kontekstin selville -säästä niin paljon kuin vain voit jotta voit huolehtia itsestäsi.

Taitaa olla kyllä provo;. Alapää ei kulu, mutta emotionaalinen vero varmasti on. Jos on mitään mistä verottaa. Tää on vanha ilmotus mut toivon et joku vastaisi että mille nettisivulle voi tollasen ilmoituksen laittaa? No niin heräsihän ne morraali mammat saarnaamaan. Jotenka katkerat ja tun rumät ämmät lopettakaa tommoset kritiikki puheet.. Älkää suuttuko se on elämää.. Alapää ei ehkä kulu, mutta yläpää sitäkin enemmän.

Ei tarvita kuin kymmenen vuotta niin kävelet kadulla kaiken ilon menettäneenä ja tyhjä katse silmissä. Siis että raha ja "mukavuudet" on niin tärkeää, että on valmis toimimaan miesten kaatopaikkana? Rahaa vastaan syrjäytät omat tarpeesi ja annat luvan ventovieraalle miehelle käyttää sinua muutaman minuutin seksileluna. Saatat kuvitella olevasi niiden miesten fantasia nro 1 kun he maksavat sinulle päästäksesi naimaan sinua.

Miehet katsoo pornoa, soittelee seksilinjoille ja saattavat kiinnostua käsittämättömän pienistä jutuista mitä me naiset ei tajuta. Kiihotuttuaan mies joko menee runkulle tai panee vaimokettansa. Köyhä mies runkkaa jos ei saa panokaveria. Rahakas mies runkkaa rikkaiden tyyliin: Kaivataanko Suomeenkin järeämpiä keinoja? Turvallisuus - vieraiden esittely Rikun ja Tunnan puolimilitantissa elokuvakerhossa keskustellaan asiantuntijavieraiden kanssa turvallisuudesta.

Docventures elokuvakerhon tämänkertainen teema on turvallisuus! Riku Rantala ja Tunna Milonoff esittelevät amerikkalaisesta asepakkomielteestä kertovan dokkarin Do not Resist.

Oikeusvaltio - jälkikeskustelu Suorassa lähetyksessä Riku, Tunna ja studiovieraat pureutuvat illan elokuvaan ja nykyaikaisen oikeusvaltion käsitteeseen. Onko kyseessä naiivi syntipukki vai kylmäverinen kaksoismurhaaja? Oikeusvaltio - vieraiden esittely Docventuresin valamiehistössä nähdään Rikun ja Tunnan lisäksi vierailevia asiantuntijoita. Docventures-illan teema on oikeusvaltio! Riku Rantala ja Tuomas Milonoff esittelevät viikon dokkarivalinnan, joka on tositarina elinkautisvankeudeksi muuttuvasta rakkaudesta.

Mikä on suomalaisin lause? Pekka "Yölinja" Sauri paljastaa huikean Twitter-Finlandia äänestyksen voittajan! Millainen on uusi, parempi Suomi? Docventures-kauden päätösjaksossa etsitään rakennuspalikoita tulevaisuuden Suomelle sisututkija Emilia Lahden, kirjailija Tuomas Kyrön ja toimittaja Susani Mahaduran kanssa.

Riku Rantala tunnustaa eläinpelkonsa syyn: Syyn pelkoon hän paljasti suorassa Docventures-lähetyksessä Onko terrorismi todellinen uhka? Suoraan Irakista Docventures-lähetykseen saapunut rauhanneuvottelija Hussein Al-Taee kertoo mistä terrorismi syntyy, ja miten se voitaisiin ehkäistä. Docventures-istunnossa ruoditaan oikeusvaltion käsitettä pitkän linjan asianajaja Markku Fredmanin ja rikostoimittaja Mikko Niskasaaren kanssa. Elinkautisen istunut Pedro Avila: Mitä miettii mies, joka istui tapahtumien johdosta elinkautisen - omasta mielestään väärin perustein?

Docventuresin asiantuntijavieras, Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Petrus Pennanen avaa uuden näkökulman kryptovaluuttoihin. Suomalaisuudesta 1 Puoliksi suomalainen Dotcom muistelee ihmetelleensä lapsena Suomen metsissä hirviä: Tekijänoikeusrikkomuksista Hollywoodin jättiyhtiöt syyttävät Kim Dotcomin Megauploadia tekijänoikeusrikkomuksista.

Dotcomin mukaan kuvio on poliittinen: Tiedustelulaista Suomessa Kim Dotcomin äidin suku on kotoisin Turusta ja hän tietää myös Turun terrori-iskusta. Dotcomilla selkeä mielipide suunnitteilla olevasta uudesta tiedustelulaista. Mitä hän neuvoo suomalaisia tekemään? Tulevaisuudesta Dotcomin mielestä tulevaisuudessa kaikki raha on digitaalista kryptovaluuttaa.

Meni koko yö, kun koitin etsiä sieltä normaalimmat ilmoitukset. Uusien käyttöehtojen myötä tietosuojasi paranee. Se, että tunnustat, tarkoittaa, että mietit itsekin teetkö oikein. Anna palautetta Yle Areenasta. Jos olet onnellinen, älä suotta kuuntele kritiikkiä vaan elä elämääsi niinkuin se on sinulle hyvä. Elinkautisen istunut Pedro Avila: